sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Harjoittelua

Mies on varmaan jo yli vuoden jonottanut muutamasta kennelistä itselleen tuoretta mettäseuraa. Vaan monta astutusta epäonnistui, ei ollut sopivia, pentuja tuli liian vähän tai ei tullut oikeaa sukupuolta. No viimein tuli soitto mieluisesta paikasta, jotta nyt olis hyvä pentu tarjolla.
Ja sehän piti saada :D

En tiedä. Ehkä vähän hankalaan väliin tuli, kun juuri ennen vauvaa. Vaan saa tässä ainakin jo harjoitella uni-, syöttö-, kuivitusrumbaa valmiiksi vaikka eihän se ihan sama asia olekkaan :P

No tältäpä näyttää Raikukorven Aatu, 
pieni jämptinriiviö <3



Mukavaa sunnuntaita!

~Hanna~


lauantai 18. kesäkuuta 2016

Vähitellen valmista

Hui, kun edellisestä postauksesta on aikaa! Tässä välissä on vielä rakennettu, muutettu ja järjestelty tavaroita. Välillä on käyty koulussa ja loppu aika vaan torkuttu. 

No nyt on esittelyssä se, minkä valmistumista olen ehkä ressannut eniten. Tätä taloa on rakennettu kilpaa kasvavan mahan kanssa, ja vaikka jotain juttuja on vielä tekemättä niin kaikki toimii ja vauvanhuone on viimein valmis :) 


Vielä pitäis lipastoa tuunailla parempaan kuosiin ja kiinnittää pari hyllyä seinälle. Sitten vielä lisätä vähän väriä sen mukaan, kumpi sieltä putkahtaa. Kolmisen viikkoa pitäis vielä malttaa odotella :) 


Kesäterveisin:

~Hanna~






keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Viimein valmista pintaa

Tiedättekö sen tunteen, kun ne ruskeat gyprocit ja tasoitushommat alkaa tosissaan tympiä raksalla?
No vihdoin on seinissä tasoitteet ja suurin osa on jo maalattukin.
Eilen sain jo tapettia seinälle. 
Makkarin valikoitui Laura Ashleyn 
Dove grey -tapetti.
Kyllä on mukavaa, kun saa vihdoin jotain näkyvää aikaiseksi :)



Mukavaa loppuviikkoa! :)

~Hanna~

torstai 4. helmikuuta 2016

Jotain pehmeää rakentamisen lomassa

Virkkasin tässä muutamana iltana rakentamisen jälkeen aina jokusen pajuruudun. Lankana oli valkoinen ja vaaleanharmaa pehmeä ipana-lanka.
Lopuksi ompelin palat yhteen ja virkkasin reunaan yksinkertaisen pitsin.
Ihan kiva peitto tästä tuli :)



~Hanna~




torstai 24. joulukuuta 2015

Aatto

Joulunalusaika on ollut melkoista tohinaa jouluvalmisteluineen ja rakentamisineen.
Nyt kaikki on kaikki valmista jouluksi ja meillä hiljennytään joulun viettoon. 



Hyvää Joulua kaikille!

💖:llä Hanna 

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Pennut

Millin muksuilla on ikää nyt 
3 viikkoa ja 2 päivää. 
Silmät ja korvat on kaikilla jo auki ja pennut alkavat nousta tassuilleen. 
Vähän on meno vielä hataraa mutta voi tuota vauhtia! :D
Viimeiset pari päivää on hännät heiluneet jo kovasti, ja vähän on sisaruksia pitänyt jo näykkiä leikin toivossa :)
Myös jauhelihan syöntiä on harjoiteltu ahkerasti. Pennut natustavat sitä, kuin olisivat aina syöneet lihaa.










Ylimmissä kuvissa tummat pojat ja alemmissa vaaleammat ovat tyttöjä.

Mukavaa iltaa!
~Hanna~

lauantai 31. lokakuuta 2015

Pyhäinpäivän ilta

Kun kerrankin on raksalta parin päivän tauko, sytyttelin tänä iltana syksyn ensimmäiset kynttilät. 
Sitten nappasin emon ja pennut sohvalle viltin alle päiväunille. 
Kyllä vaan tuhisevat vauvantuoksuiset koiranpennut osaa olla hellyttäviä! 💖





Aiemmin päivällä pentujen isä kävi katsomassa jälkikasvuaan. Hyvin hellästi se nuuski lapsiaan. Ihana Tessu!  💖



Hyvää pyhäinpäiväviikonloppua! :)

~Hanna~