lauantai 31. lokakuuta 2015

Pyhäinpäivän ilta

Kun kerrankin on raksalta parin päivän tauko, sytyttelin tänä iltana syksyn ensimmäiset kynttilät. 
Sitten nappasin emon ja pennut sohvalle viltin alle päiväunille. 
Kyllä vaan tuhisevat vauvantuoksuiset koiranpennut osaa olla hellyttäviä! 💖





Aiemmin päivällä pentujen isä kävi katsomassa jälkikasvuaan. Hyvin hellästi se nuuski lapsiaan. Ihana Tessu!  💖



Hyvää pyhäinpäiväviikonloppua! :)

~Hanna~




lauantai 24. lokakuuta 2015

Voi suloisuutta!

Täällä tuoksuu ihan vauvalta!
Millin muksut ovat nyt 2 viikkoa vanhoja maailman suloisimpia palleroita.
Kaikilla on silmät jo auenneet.
Sen kunniaksi 
otettiin tänään taas reilusti kuvia.











On ilo katsella pentueen kasvavan. Vaikka takana on monta valvottua yötä ja paljon jännitystä niin tämä on kyllä moninkertaisesti sen arvoista :)

Ihanaa viikonloppua!

~Hanna~


perjantai 9. lokakuuta 2015

Vihdoinkin!

Kyllä niitä on odotettu.

Viime yönä Milli pyöräytti maailmaan
 4 maailman suloisinta 
karkeakarvaista mäyrislasta <3
2 tyttöä ja 2 poikaa.

Kaikki on pesty ja syötetty jo moneen kertaan. Hienosti mamma selviytyi vuorokauden mittaisesta synnytyksestä. 
Nyt koko poppoo on päiväunilla,
 ja kaikki on hyvin :)



Onnellinen ja helpottunut
~Hanna~

P.s. Tytöt etsivät vielä omaa kotia, jossa ymmärretään mäyräkoiran sielunelämää




tiistai 6. lokakuuta 2015

Millimamma

Nyt eletään jänniä hetkiä.
Milli on pyöristynyt aivan mahdottomaksi, ja lämpö on laskenut alle 37'C.
Tänään käytiin röntgenissä,
ja kuvaus paljasti masussa majailevan 
neljä mini-Milliä. 
Malttamattomana odotetaan, 
milloin pienokaiset päättävät putkahtaa maailmaan :)




Rakensin ja petasin Millille pentulaatikon valmiiksi. Tuntui kelpaavan vaikka toki se piti vielä itse pedata mäyräkoiran malliin.
Muutoin Milli vetelee hirsiä laatikossa mutta kummasti yön tullen se ilmestyy taas meidän väliin peiton alle :D
Saa nähdä syntyykö pentue laatikkoon
 vai sänkyyn ;)

Odottavissa tunnelmissa:
~Hanna~