torstai 30. huhtikuuta 2015

Pöllöjä pienille

Kaksi ystäväpariskuntaa sai vastikään pienokaisen. Virkkasin vaaveille pöllöhelistimet lahjaksi.


Pieni poika sai sinisen pöllön ja pienelle tyttöselle lähti samanlainen violetti. Kaikki osat on tehty langasta ja kiinnitetty niin, ettei niitä pitäisi saada kovin hyvin jyrsittyä irti. Sisälle laitoin muutaman kulkusen ommeltuna kangaspussin sisään. Pöllöjen koko on noin 8cm ja siivet jätin avonaosiksi, jotta pikkuiset saavat niistä paremman otteen. 
Toivottavasti näistä on iloa :)

Palataan taas!

~Hanna~


keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Koiranäyttelyssä

Käytiinpä mäyriksen kanssa mäyräkoiranäyttelyssä.
Neiti järjesti sitten ohjelmaa koko rahan edestä. 

Siinä, missä muut koirat oleskelivat omissa oloissaan tai korkeintaan nuuhkaisivat ohikulkiessaan, meidän neiti veti tervehtimään jokaista, kurkki joka koppaan ja pahoitti mielensä, kun joku lajitoveri vähän ärähti tästä uteliaisuudesta.

No eipä siinä mitään. Autahan, kun päästiin kehään! Samaan aikaan, kun toiset sipsuttivat nätisti pää pystyssä ympyrää,niin harjoittelusta huolimatta, neiti veti kuono maassa joka suuntaan naru
 soiden sammakkoa. 
Kaikkea piti ehtiä haistella. 
Onneksi näyttelypöydällä malttoi olla nätisti. Nautti kai rapsuttelusta.

Eipä taida neidistä näyttelykoiraa tulla. Ei moinen sovi omapäiselle, yltiösosiaaliselle ja uteliaalle koiralle. Toisaalta juuri ne ovatkin ehkä sen parhaita puolia :D 
Ja rakas se on juuri tuollaisena.

Näyttelystä saimme kuitenkin sen, mitä lähdimme hakemaan, ja tyytyväisiä ollaan :)

Mäyris, joka ei ymmärtänyt, mitä vikaa ystävällisyydessä ja sosiaalisuudessa on 

Niin kauheasti oli ihmeteltävää, että heti kohta kotimatkalle lähdön jälkeen tuli uni.

Että näin meillä :D

~Hanna~







tiistai 28. huhtikuuta 2015

Vanha ovi

Ovi on odotellut jo jonkinaikaa autotallissa kunnostamista. Suunnittelin siitä sängynpäätyä.
Vihdoin innostuin korjaamaan halkeamat ja rappaamaan siitä vanhat maalikerrokset pois, ja voi, kuinka kaunis ovi sieltä alta paljastui!
Valitettavasti ovi tuskin jää tuohon kuosiin mutta silti tahtoisin säilyttää siinä vanhan leiman. Kehittelen ideoita sitä mukaa, kun maali irtoaa.
Tässä tämän hetken kuva :)


Kivaa tiistaita!

~Hanna~

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Täällä taas

Huh! Onpas edellisestä
 kerrasta aikaa.
Paljon on tapahtunut tässä välissä.
Kuviohin on ilmaantunut uutta opiskelua ja suunnitelmia tulevaisuudesta.
Laitettiin tänä keväänä rakas talomme myyntiin, ja nyt meillä on kaupanteko meneillään. 
Väliaikaisesti muutamme kai vuokralle jonnekin mutta alamme rakentaa uutta taloa jo tänä kesänä.
Jännittää kauheasti 
ja olemme intoa täynnä vaikka toisaalta on haikeaa 
jättää tämä koti taakse.

Blogin sisältö muuttuu toistaiseksi hieman. Mukaan tulee siis rakennusjuttuja, koulujuttuja ja saattaapa olla, että mäyräkoirallakin on uutisia vuoden mittaan.
Toivottavasti te lukijani pysytte silti mukana ja satunnaiset kävijätkin viihtyvät blogini parissa :)

Ja nyt, kun on taas paljon tekemistä ja suunniteltavaa, uskon, että blogikin päivittyy taas useammin.


Ihanaa kevättä kaikille! 💜 :)

~Hanna~