perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannus

Täällä on vietetty juhannusta varsin koleassa säässä.
Aurinko kyllä paistaa nätisti mutta tuuli on hyytävä.
Minskin kans tarettiin käydä pienellä lenkillä hakemassa juhannuskukat.
Muutoin on oleskeltu sisällä, luettu kirjoja ja ennen kaikkea syöty hyvin.




Halpiksella oli ihania hortensioita vain 4e!
Tuo valkoinen (vihreän ohella) on niin mun lemppari :)


Lenkiltä etsittiin metsäkurjenpolvia. 
Meillä on perinteisesti ollut niitä juhannuksena.
Nyt niitä ei kuitenkaan löytynyt (nyyh!),
joten tuotiin kotiin varpuja ja hiirenvirnaa.
Noh, mukavaa vaihtelua :)



Pöytään katettiin sinivalkoinen astiasto.
Tarjolla oli hyvää kassleria, lankkuperunoita ja salaattia.
Lidlistä saa aivan mahtavaa leipää, jota meillä tänäänkin oli.
...Ja sitten jälkkäriksi jäätelöä.



Lenkiltä nappasin mukaan myös 
muutaman niittyleinikin terassia piristämään


Vasta, koivushampoo ja pyyhkeet odottamassa saunojia.
Taidetaan tosin joutua saunomaan minskin kans kahestaan,
 ukko kun hälyteltiin töihin aikaaikaisemmin.  
Ehkä sitten huomenna yhdessä :)



Hyvää juhannusta kaikille! :)


~Hanna~




keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Uusi tuttavuus

Kiertelin tässä päivänä eräänä ukon perässä Biltemassa.
Etsittiin jotain tylsiä lukkoja ja teriä (niiden kai piti olla teräviä) ja mitälie muttereita.
Vaan sitten löysin hyllystä mielenkiintoisen putelin;
Oliiviöljy -käsirasvaa.
Koska hintaa oli vain pari euroa niin pitihän sitä kokeilla.
Aivan huippuhyvä tuote! Pehmittää kuivat lädet ja kuivuu nopsaan.
Ja jopa puteli on niin kiva, että sen kehtaa jättää vaikka pöydälle.


Palataan!


~Hanna~



maanantai 16. kesäkuuta 2014

Iltalenkillä

Se, mistä eniten nautin Raahessa, on kauniit rannat.
On mahtavaa pyörähtää iltasella ihailemassa merenrantoja.

Tänään saatiin Pömpylän kanssa seuraa rannalle.
Kaksi joutsenta poikasineen. Komeita otuksia! 
Ja niin kesyjä, että vaikka tupsahdettiin ihan viereen vahingossa
 ja Pömpylä onneton vielä teki lähempääkin tuttavuutta 
häntä vispaten niin eivät edes suuttuneet :o  :)

Muutaman kuvan ehdin hämmästyksissäni napata:




Kaunis ilta. Vaan niin kylmä tuuli, 
että puolen tunnin ulkoilun jälkeen alkoi Mömpylän ilme näyttää tältä:
"Palelee! Eiks jo lähdettäs kotiin lämpimään saunaan?"


Mukavaa iltaa!


~Hanna~

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Turkoosia ja keltaista

Talo tuntui kaipaavan
 vähän väriä näin kesällä.
Prismasta löytyi ihania keltaisia freesioita. 
Kotiutin kimpun ja jaoin sen keittiöön ja olohuoneeseen. 





Olohuoneeseen vaihdoin kesäverhot ja ompelin muutaman turkoosin tyynyn.
Tyynykangas ja pitsi löytyivät kierrätyskeskuksesta.
 Hintaa taisi tulla yhteensä 70snt. Ei paha! :)



Tyynyihin sopiva kaunis lasipullo löytyi kirpparilta eurolla.



Aurinkoista lauantaita! :)

~Hanna~

Raparperipiirakkaa

Sain anoppilasta nipun raparperia, 
ja leivoin kesän ensimmäisen raparperipiirakan.
Kyllä oli hyvää, pitkästä aikaa! :)



Loput pilkoin pakkaseen odottamaan myöhempää käyttöä.
Myös omasta maasta saadaan muutama varsi tänä kesänä.
Ovat vaan vielä niin pieniä, että antaa niiden kasvaa vielä tovi.

Mukavaa viikonloppua! :)

~Hanna~