perjantai 31. tammikuuta 2014

Projekteja ja aurinkoa

Tässä pari tämänhetkistä projektia.

Chilien istutuksesta postasin jo aiemmin. 
Nyt pariviikkoa myöhemmin tilanne on tämä:
Suurin osa on itänyt hyvin. 
Yhden chilin siemenet olivat monta vuotta vanhoja, ja
tuosta ruukusta ei olekaan vielä noussut mitään.
Aika näyttää tuleeko sieltä chilejä.
Vielä kun saisi pidettyä nuo alut hengissä...



Kasvihuoneen alla näkyy toinen keskeneräinen projekti.
Löysin kirpparilta pari pinnaltaan tosi kulunutta mäntyistä pirtinpenkkiä.
Sudin penkit valkoisiksi, ja
vielä olisi tarkoitus tehdä noihin kuluneet reunat,
 ja joko maalata tai teipata noihin joku teksti.



Tänään oli niin ihanan aurinkoinen päivä, 
että innostuin ottamaan muutaman räpsyn eripuolilta taloa.





Etuterassi.
(Keskeneräinen sellainen)
Vielä ei tarkene hörppiä aamukahveja täällä ;)



Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

~Hanna~



maanantai 27. tammikuuta 2014

Neiti

Moikka! :)

Ukko sai eilen idean hankkia mäyrisneidille lappuhaalarit.
No minä niitä sitten kirpparilta metsästin tänään.
Ei löytynyt housuja, ei. 
Sen sijaan löytyi just sopiva farkkuhame.
Ja nyt on neiti niin hiano, että!  ;)
Huomatkaa toki myös uusi panta.

Ei, eihän meillä ostella koiralle mitään vaaleanpunaista...  ;)







Mukavaa alkanutta viikkoa!  :)

~Hanna~




lauantai 25. tammikuuta 2014

Perjantain löydöt

Moi!

Poikkesin taas kirpparilla.
Tällä kertaa kotiin lähti Ten Pointsin kengät ja uusin Divaani.
Hintaa näille tuli 8,20e 
eli melkeen ton lehden hinnalla kotiutin myös kengät.
Kenkien osto olikin paikallaan, 
sillä mäyrisneiti tuhosi syksyllä eroahdistuksessaan 
useamman parin mun kenkiä :(
Olen tosi tyytyväinen tähän löytöön. 
Tuo Ten Pointsin mallisto istuu mun jalkaan hyvin :)

Tuo Divaanin juttu valkoisesta kodista oli ihana.
Tuollaisesta haaveilen minäkin.
Lisäisin sekaan patinoitunutta puuta
 ja sinne tänne ihan pieniä väriläikkiä.





Ja ettehän arvaa,  kuka hääri kuvausapuna :D


Mukavaa viikonloppua!  :)

~Hanna~

torstai 23. tammikuuta 2014

Tossut

Sain tänään valmiiksi parin tossuja.
Alunperin näistä piti tulla ohjeenmukaiset 'kassitossut' 
(Ohjeen löydät mm. täältä).
Jotenkin ne ei sitten istuneetkaan mun räpylöihin semmoisenaan,
joten keksin sitten virkata päälle kukat, ja tossuista tuli umpinaiset.

Tossujen teossa sitte vierähtikin koko ilta -ja Milli hääräsi tietysti koko ajan kaverina.

Ohessa muutama kuva.
Älkää välittäkö paksuista nilkoista.


'Hei, mitä nyt?'


'No, ei sitte tulla eteen'


'No jos nyt kuitenki huomaisit?'


'Joohan?'


'Ei musta kukaan välitä'


Valmiit tossut




Loppuillan saikin sitten paijata pientä  ;)


Ja nyt sitten nukkumaan. Öitä! :)

~Hanna~



keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Päivän kirppulöydöt

Moi!

Poikkesin pika pikaa töistä tullessa kirpparilla.
Kotiin lähti mustavalkoinen kappaverho ja uuden veroinen Hemtexin viltti.
Hintaa näille tuli yhteensä 3,5e. Ei paha :)
Kappa on vielä mietinnän alla. 
Se päätyy joko ihan verhona ikkunaan tai sitten tyynyiksi.


Mukavaa illan jatkoa! :)

~Hanna~

Ongelmia ja ompeluksia

Eilen oli kyllä harvinaisen epäonninen päivä.
Volvo ei lähtenyt enää käyntiin, ja joutui korjaamolle.
Saman päivän aikana levisi sitten toinenkin auto.
Siinä sitä sitten ihmeteltiin, että mitäs nyt tehdään :(

Siinä jäi sitten se listoitus tekemättä.
Sen sijaan koitin pitää auton remppaajat (A ja isä) eväissä.
Jälkkäriksi tehtiin sokeritonta mutakakkua.
Yllättävän makeaa vaikka sokeria ei tosiaan lisätty lainkaan.

Tuo kultareunainen lautanen on muuten kirpparilöytö.
Ostin näitä 4 kappaletta a'50snt.
Ihan perus lautasiahan ne ovat
mutta jotenkin niin sööttejä :)


Illalla ehdin kuitenkin vielä vähän ommella.
Tässä minun EVAni, jolla surruuttelen ompelukseni.
Kaverina sillä on vanha singerin saumuri, 
joka on yksi parhaimpia kirpputorilta löytämiäni juttuja.
(Maksoin saumurista muuten kokonaiset 40e! :) )



Lyhennetyistä farkunlahkeista tehty ompelutarvikepussi.


Ruusuja ja kirpparinappeja


Tässä itse tuunauskohde.
 Tämä oli siis alunperin gollegehame, 
jonka ontin joskus vuonna lapanen ja pipo kirparilta eurolla.
Koska hameita tulee pidettyä aika harvoin,
 ja pituus oli pahimmoilleen puoleen pohkeeseen, 
päätyi hame tuunattavaksi.
Nyt siitä tuli tunika.



Tämmöistä täältä tällä kertaa.

~Hanna~

*Edit* Autot ovat molemmat taas ajokunnossa :)


maanantai 20. tammikuuta 2014

Rinsessa ja herne

Meillä on ihan pikkuisen mukavuudenhaluinen neiti.
Ensin pitää etsiä talon isoin tyynykasa,
 ja myllätä sitä sitten hyvän aikaa 
ennen kuin kelpaa nukkua.

No nyt ei pitäis herneiden tuntua läpi :D



Tänään on vapaata ja nukuin mukavasti pitkään.
Seuraavaksi aamupalan laittoon.
Iltapäivällä olisi tarkoitus vielä 
kapistella loppuun yläkerran listoitus.

Palataan! :)

~Hanna~

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ripaus kevättä

Nyt on ollut täälläkin todella kauniita kevätpäiviä.
Harmi, että en ole ehtinyt kuvaamaan.
Pari kuvaa kuitenkin nappasin,
kun muokkasin olohuoneen ilmettä

Punaiset jouluverhot alkoivat tympiä, joten otin ne pois.
Seuraavat olkkarin verhot olivat liian kesäiset,
joten lopulta olohuoneeseen päätyi keittiön viimekesäiset verhot. 
Näin keväällä teki vähän kuitenkin mieli myös jotain väriä.
Niinpä kaivoin kaapista sohvalle keltaiset tyynyt.
Lopputuloksen näette tässä:






Kissa tavanomaisella päiväunipaikallaan



Ulkona oli ihana ilma. 
Ulospäin kuvaaminen on täällä muuten aikas hankalaa, 
jokapuolella kun on taloja.


Jouluruusu on vielä hengissä.
Siirsin sen makkarista olohuoneen lipaston päälle.
Tarkoitus olisi istuttaa ruusu kesällä ulos,
jos se vain kestää sinne asti.



Hyvää alkavaa viikkoa! :)

~Hanna~



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Chiliä

Onkos siellä chilin ystäviä?
Itse pidän chilistä, kun se tuo potkua ruokaan
muttei peitä sen makua.

Sain tässä taannoin pomon siskon mieheltä chilin siemeniä.
Tänään vihdoin istutin ne, kun löysin multasäkkini.
Laitoin joukkoon myös itse kerättyjä paprikan siemeniä.

Sekoitin mullan ilmavaksi, ja istutin chilit ja paprikat sinkkiruukkuihin.
Merkkasin pienillä viireillä, mitä missäkin ruukussa on.


Ruukut koristelin ,näin ensihätään, laatikosta löytyneillä höyhenillä.
Ei ehkä paras aihe chileille mutta kelvatkoon,
kunnes keksin jotain parempaa.


Ruukut laitoin mini kasvihuoneeseen,
 ja kasvihuoneen keittiöön loisteputken alle.
Vasemmalla näkyvän persiljan laitoin myös tuohon kasvimökkiin. 
Se kun on lähtenyt kivasti uuteen kasvuun :)




Ja eikun tuloksia odottelemaan 


Mukavaa sunnuntaita kaikille! :)

-Hanna-

lauantai 11. tammikuuta 2014

Lisää Maisonia ja kodinhoitohuone

Eilen kotiutin kaupasta lisää Maison Bella -tuotteita.
Tällä kertaa pyykinpesu- ja huuhteluaineet.
Olivat ne kyllä aika hintavia pesuaineiksi vaikka nämäkin olivat halvempia kuin muualla.
Tarkoitus on kokeilla nämä käytössä, ja jos osoittautuvat hyviksi, saatan ostaa jatkossakin.
Muussa tapauksessa täytän nämä pullot muilla aineilla.
Onko kellään kokemuksia näistä?


Tehdään samantien kierros meidän kodinhoitohuoneeseen.

Pesuhuoneessa on harmaat Pukkilan laatat, harmaat seinät, valkea katto, 
maalarinvalkoiset kaapit ja "pähkinäiset" tasot.

Pesutornin vieressä on pyykkikaappi ja siivouskomero


Toisella puolella on retro mankeli 
(,joka muuten jumitti eilen pussilakanat sisäänsä. Pitänee soittaa isä taas hätiin)
sekä pyyhekuivain.
(Varmasti maailman turhin keksintö)
ja ovi pesuhuoneeseen.



Päädyssä on ikkuna, josta tulee edes vähän valoa (pohjoispuoli) tähän tilaan. 
Ikkunassa edelleen lakanaverho


 Seuraavalla seinällä on kaapistoa useammassa tasossa.
Kissan kori on nostettu pöydälle, jotta se saa nukkua rauhassa mäyrikseltä.
Alempi kori on sukkapyykkiä varten.



Lisää kaapistoa. 
Kulmasta uupuu vielä peitelevy. Jospa joskus... 
Näissä kaapeissa on tilpehööriä, metsästyskamppeita, pyyhkeitä ja vaatteita yms.
Alempi taso tarkoitettiin penkiksi,jolla istuskella saunan jälkeen. 
Toimii hyvin myös laskutasona pyykinkäsittelyssä.
Seinien taakse jää tekninen tila.


Saippuatarjotin.
Tuon tulppaanin sain aikanaan ylioppilaslahjaksi yhdeltä entiseltä kerholaiselta. Se oli niin aidon näköinen ja tuntoinen, että etsin sille hyvän aikaa maljakkoa ennen kuin tajusin piteleväni muovikukkaa :D
Hyvin on säilynyt ilman vettäkin.


Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, ettei elukoilla ole meillä mitään asiaa pöydille 
mutta kodinhoitohuoneessa tein poikkeuksen.
Myös kissan muro- ja vesikuppi oli pakko siirtää lattialta pöydälle, 
jotta kissaparalla olisi ruokaa kupissa nälän yllättäessä. 
Mäyris kun tahtoi pitää huolta myös kissan kuppien tyhjentämisestä.


Viimeisellä seinällä on 40cm syvä kaapisto, joka kätkee sisäänsä mm.lakanat, liinat, verhot ja kenkiä
Vieressä on pari koukkua hiihtovaatteiden kuivatusta varten.
Tuo lauta odottaa edelleen, että joku askartelisi siitä saunan alajakkaran.
Inspistä odotellessa...


 Siinäpä meidän kodari.

Mukavaa viikonloppua!  :)

-Hanna-