sunnuntai 5. lokakuuta 2014

DIY ompelukonehuppu

Pyörittelin tässä
päivänä eräänä kestokassia
kaupasta kotiuduttuani.
K-kauppaan oli tullut kivoja 
Vallilan Bulevardi -kuvioisia kestokasseja.
Sattumalta pälkähti päähän,
että kassihan on samankokoinen, 
kuin ompelukone.
Koska koneelta puuttui huppu
niin pitihän sille semmoinen tehdä.



Ratkoin kassin pohjan irti
ja irrotin kantokahvat.
Sitten taittelin yläreunan
kassin suuaukon kokoiseksi
ja ompelin kiinni.
Keskelle saumaa jätin aukon,
jotta ompelukonetta voi 
tarvittaessa kantaa
hupun kanssa.



Vanha saumurinikaan ei ole 
mikään ilo silmälle, niin onnellinen
kuin olenkin tästä edullisesta kirpparilöydöstä.
Saumuri saikin oman hupun
heti seuraavan kauppareissun jälkeen.



Ihanaa sunnuntaita! :)

~Hanna~


perjantai 3. lokakuuta 2014

Sekalaista tältä päivää

Aamusella käytiin taas elukkalääkärissä.
Ei saatu letkua pois,ei.
Oli vielä liikaa turvotusta ja vuotoa.
Maanantaina arvoidaan tilanne uudestaan.

Mäyris on niin mustis potilaan saamasta
huomiosta, että se jopa vahtii, mitä
toinen saa syödäkseen.
Tänään Rapsu onnistui erottelemaan
lääkkeensä makupalasta ja sylki sen lattialle.
Mäyris tietty ootti vieressä ja nielas
tabletin samantien.
Siinä meni nelinkertainen annos
painoon nähden.
No, ei muuta, ku mäykky kainaloon, 
suolapallo kurkkuun 
ja pesuhuoneeseen okselle.
Tabletti tuli onneks takasin.
Hirvitti vaan, mitä ois tapahtunu,
jos en ois huomannu pillerin
  katoamista väärän koiran mahaan :/



Poikkesin päivällä myös kirpparilla.

Millille ostin uudet Annon 
herkullisen kanervan väriset kulhot.
Saunaan löysin käyttämättömän
pellavaisen pitkän laudeliinan.
Iltalukemiseksi lähti
viimekuun Avotakka,
joka ei kyllä vielä vanhuuttaan häpeä.
Ja matalaan pärekoriin ajattelin 
järjestellä ompelutarvikkeita.
Ensin suhuuttelen sen kuitenkin 
valkoiseksi tai mustaksi.

Koko kasa maksoi 4e.
Olen tyytyväinen :)



Kivaa perjantai-iltaa! :)

~Hanna~

torstai 2. lokakuuta 2014

Koirarintaman kuulumisia

Karhun hyökkäyksen kohteeksi
joutuneen Rapsun toipuminen
on vielä arvoitus.
Täällä ollaan kuitenkin toiveikkaita.

Koska turvotus ei ollut laskenut vielä toissapäivänä,
leikattiin isoimpaan puremahaavaan dreeni, 
jota pitkin ylimääräisen nesteen ja epäpuhtauksien
pitäisi valua pois. 
Samalla reissulla vaihdettiin antibiootit vahvempiin.

Huomenna on kontrolli, jossa letku poistetaan,
mikäli haava on parantunut tarpeeksi hyvin.

On se vaan kumman vaikeaa isolla koiralla tuon 
päähän tulevan tötsän kanssa.
Kauluri oli taas rikki jo ensimmäisen päivän jälkeen.
Ovenpieliä,seiniä,kaapinovia ja Rapsun hermoja
säästääksemme oli pakko keksiä jotain muuta.
Niinpä poitsulle puettiin paita päälle.
Ihmeen hyvin on pysynyt ja estää tehokkaasti
haavan nuolemisen ja rappaamisen.


Koska Rapsu on auttamatta sairaslomalla tämän hirvikauden,
eikä jatkosta ole tietoa,
otettiin tuttavaperheestä pentu
rinnalle kasvamaan.
Meille siis muutti
AKU alias Aksu-Muksu 5kk.
Mukava pentu.
Itseasiassa hämmästyttävän 
samannäköinen ja-oloinen,
kuin Rapsupoika.

Hirvikoiraa siitä ajateltiin
näyttää vaan tämäkin olevan 
melkoinen sylivauva ;)


Rapsu toivotteli
uuden tulokkaan ihan mielissään
 tervetulleeksi laumaan.
Asemastakaan ei ole vielä tarvinnut tapella.
Pelkkä murina riittää
pennun ojentamiseksi.

Tällaista tällä kertaa.

Hyvää yötä! :)

~Hanna~




lauantai 27. syyskuuta 2014

Kuparia

Innostuttiin tänään kotikotona
putsaamaan vanhoja kupariastioita,
ne kun tuntuu taas olevan in.

Virolainen kahvikannu
pääsi tällä kertaa eteisaulaan
maljakoksi pihlajanoksille


Kynttilänjalat ja sokerikko ovat niinikään
neuvostoajan virosta.
Kynttilänjalat ovat aika kivat.
Ne ovat käännettävät 
ja sopivat sekä pitkille kynttilöille 
että paksuille pöytäkynttilöille.
Kynttilänjalkojen kuparointi oli niin ohut,
että ne piti pyyhkiä tosi varovasti.


Kuparilyhty on hankittu kotiin joskus lapsuudessani.
Sekin oli tummunut reilussa parissakymmenessä 
vuodessa aivan mustaksi.
Kuparipannu on isän.
Hän on saanut sen mukaansa
lähtiessään kotoa opiskelemaan.
Vaikka kahvipannua kiillotettiinkin
aika reippaasti,
siihen jäi silti vielä kaunis patina :)


Tässä kaikki, mitä
tänään löydettiin.
Vintillä on varmasti
vielä paljon lisää kupariesineitä.
Sinne ei tosin nyt päästy,
koska isällä on taas 
joku remonttiprojekti kesken.

Nyt tämä tyttö suunnistaa saunaan.

Mukavaa lauantai-iltaa!

~Hanna~




perjantai 26. syyskuuta 2014

Hirvikoiran hirveä hirvireissu

Rapsu-parka koki karmean yllätyksen 
kesken hirvenjäljestyksen :(

Ukko oli pistänyt merkille, 
kuinka kesken hirvihaukun oli tullut hiljaista
ja koira oli lakannut liikkumasta tutkassa.
Lopulta Rapsu oli löytynyt metsästä 
verisenä ja tajuttomana.

Ajateltiin,että poloinen on jostain syystä
jäänyt hirven tallomaksi.
Yllätys oli suuri,
kun eläinlääkärissä
kyljestä paljastui pienen putsauksen jälkeen
karhun hampaanjäljet!



Myöhemmin metsästä
ja läheiseltä pellolta löytyi myös 
karhun jättämiä jälkiä.

Rapsu-poika on nyt sitten
sairaslomalla ainakin loppuvuoden.
Eläinlääkäristä annettiin kovat
antibiootit ja kipulääkkeet.
Haavat jätettiin auki,
jotta saastunut veri pääsee pois.
Ennuste on hyvä,
jos haavat eivät tulehdu 
seuraavan kahden viikon aikana.

Ilmeisesti poika on juossut
hirven perässä juostessaan 
pahki karhuun,
joka on hermostunut, puraissut 
ja heittänyt menemään.
Tajunnan menetys todennäköisesti 
pelasti hengen,
kun karhu ei välittänyt repiä pahemmin.

Saa nähdä,
lähteekö poika enää metsälle.
Tähän asti se on siitä aina kovasti nauttinut. 
Jos ensi syksynä ei enää ole haluja,
saa Rapsuherra jäädä
kotiin viettämään mukavia eläkepäiviä.

Toivotaan, että poika toipuu tästä.


Huolestunein terveisin:

~Hanna~




torstai 25. syyskuuta 2014

Pientä kivaa langoista


Sain vihdoin aikaiseksi järjestellä
kotiin kertyneet langat.
Puuvillalankoja olikin kertynyt aika paljon.
Pieniä keriä monessa värissä.
Näpertelin vielä iltasella aikani kuluksi
pari pöllöä.
Kylläpä olikin kivaa! :)


Torstai eveninkiä! :)

~Hanna~

lauantai 20. syyskuuta 2014

DIY roska'katos'

Katseltuani melkein koko kesän synkein mielin
 rumaa roskapönttöä tontin laidalla,
sain tarpeekseni.

Juuri sopivasti  Kolmen Tähden Koti-blogissa
oli postaus hienosta ja mikä parasta
-edullisesta-
roskissuojasta.
Eipä muuta, kuin 
hakemaan kuormalavoja
ja apinoimaan ideaa.

Alkuperäinen oli todella hieno.
Omastamme tuli jo talon värin vuoksi erilainen
mutten toki ihan samalaista olisi kehdannut tehdäkään,
 ettei kukaan olisi tykännyt huonoa :)


Tämä roskissuoja sai koristuksekseen
Jyskin ale-hyllyltä löydetyt linnunpöntöt.


Maalit olivat talosta ylijääneitä maaleja.
Kunnollinen pohja tuosta vielä uupuu
mutta perehdyn siihen sitten joskus myöhemmin.

Kyselin FB:n roskalavalla pensaiden taimia
mutta ilokseni jotkut halusivat luopua
kokonaisista pensaista :D
Angervot ainakin lähtivät mukaan
ihan kohtuullisen vähäisellä kaivamisella.
Oli mukava saada pihaan jotain
jo valmiiksi suurta.


Tuo s80 Volvo on kyllä varsinainen tilaihme.
Tämäkin iso angervo mahtui hyvin 
(pienen taiteilun jälkeen) peräkonttiin ;)


Mukavaa viikonloppua! :)

~Hanna~




maanantai 15. syyskuuta 2014

Omppuhilloa



Omat omenapuut ovat vielä niin pieniä,
etteivät ne tee omenoita.
Niinpä olin aivan onnessani, 
kun sain edullisesti 2 isoa 
kauppakassillista omenoita.


Leikkelin omenat kahdeksansivuisiksi kuutioiksi.
-oli muuten nopea tapa pilkkoa.


Sitten kattila kukkuroilleen omppuja
ja sekaan pari desiä vettä ja mausteet.
Mä laitoin kanelia, inkivääriä, 
vaniljasokeria ja sitruunaa,
osaan myös hieman hunajaa.


Annoin omppujen kiehua noin puoli tuntia,
jonka jälkeen lisäsin hillosokerin 
ja keittelin seosta vielä 
kymmenisen minuuttia.

Lopuksi surautin sörsselin
sauvasekoittimella hienoksi,
lisäsin päälle pari mintunlehteä
 ja purkitin soseen.
Osasta tuli tosin "palahilloa",
jota ei tietenkään surauteltu ;)



Ensimmäisen erän jaksoin kuoria.
Seuraavan keitin kuorineen, 
ja hyvää ja sileää siitäkin tuli.

Jotta omenoista saisi mahdollisimman paljon irti,
kuivatin kuoret teetä varten
 ja karoista pitäisi tulla omenaviinietikkaa,
jos kokeilu onnistuu.


Onkos siellä omenahillon ystäviä?

Minusta tuo on syksyn suurimpia herkkuja :)

~Hanna~



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Erikoisia yövieraita

Mäykyllä oli tässä yhtenä iltana
 -tai oikeammin yönä - 
kauhea hätä ulos.
Oletin sen tietty tahtovan tarpeilleen vaan ei:
Heti ulos päästyä alkoi hirveä nuuskiminen ympäri pihaa 
ja kohta hirveä räkytys 
ja lopulta uikutus.
Eihän se auttanut muu, kuin painella perään.
Pihalta löytyi siili, jota Milli oli ensin haukkunut
 ja lopulta uteliaana työntänyt kuononsa piikkeihin.

Nappasin siilin laatikkoon ajatuksena, 
että ulkoilu sujuisi hiljaa,
 jonka jälkeen palauttaisin kaverin pihalle.
Vaan annas olla; samantien alkoi uusi haukku. 
Toinen siili!
No sama ruljanssi uudestaan. 
Tällä kertaa koira oli hiljaa.

Koiranruoan perässä nuo varmaan olivat.
Annoin odotellessa vettä ja kissan raksuja.
Hyvin kelpasi.

Lopulta päästin mäyriksen sisälle ihmettelemään vieraitaan.
Kovin oli ihmeissään ja innoissaan.
Toinen siilistä kyyhötti kerällä, joten se jätettiin rauhaan.
Toinen sen sijaan oli vähintään yhtä utelias, kuin koirakin :D

Ruokailun jälkeen palautin siilet pihalle.
Oikein mukavia vieraita,
tosin vierailun seurauksena mäykky yrittää nyt päästä 
joka yö ulos nuuskimaan :/ :D







Pitävätkö muut siileistä?
Minusta nuo on niin suloisia ♡ :)


Mukavaa alkavaa viikkoa!

~Hanna~






tiistai 12. elokuuta 2014

Oma kummitus ♡



Olen ihastellut karun kauniita kummituspuita blogeissa.
Haaveena oli hankkia moinen itsellekin sitten joskus,
 kun ehkä jos semmoinen tulisi edullisesti vastaan.

Eilen olin hakemassa Agrimarketista aitataimia,
 kun sitten bongasin corokia-ihanuuden syyskukkien seasta.
Pakkohan se oli kotiuttaa.
Kummituspuu sai paikan lipaston päältä.
Voi, kun se on ihana ♡


Saman lipaston päällä on maljakossa hääpäiväkukat ja
samaisena päivänä saatu muurlan jäälyhty :)
Kiitos,rakas! ♡





Mukavaa viikkoa!

~Hanna~

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Veneretki


Käytiin pitkästä aikaa soutelemassa. 
Oli nätti ilma,
lämmin vesi
ja paljon kauniita lumpeita.
Ihanaa! :)

Milli nautti ihan tosissaan. 
Siitä oli hauska tehdä uintilenkkejä.
Polskis vaan laidan yli, lenkki,
takaisin ja uudestaan.


Ade-poika ei sitten tykännyt uimisesta yhtään.
Se mielummin juoksenteli rantaheinikossa.
Ainoa uintiyritys päättyi siihen,
että lopulta mulla oli sylissä surkea
lähes 30-kiloinen vettä valuva koiraressu :p
Noh, ehkä se vähitellen tottuu ajatukseen uimisesta ;)




Mukavaa viikkoa!

~Hanna~



maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kesäprojekti


Teki mieli värkätä jotain taas vaihteeksi.
Kirpparilta löytyi sopivasti laatikollinen valmiiksi leikattua matonkudetta.
Hintakaan ei päätä huimannut, ja laatikko lähti mukaan eurolla!


Koska en ole vieläkään saanut hankituksi haaveilemiani 
kangaspuita, kaivoin esille virkkuukoukun.
Virkkaaminen on siitä mukavaa, 
että sitä voi tehdä missä vain
-Niin ulkona kuin sisälläkin.
Vähän ehdin jo alotella tulevaa mattoa.

Seuraavaksi täytynee keskittyä valmistelemaan
velipojan rippijuhlia,
juhlakalu itse kun lähti leirille.
Mun pienestä pikkuveljestä on tullu jo iso  :'-)


Aurinkoista viikkoa!

~Hanna~

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Ihana ilta


Lämpimän päivän päätteeksi oli pakko päästä uimaan.
Eilen oli aivan mahtava ilta!



Ja kuten kuvista näkyy niin Mömpyläkin nautti täysin rinnoin :)




Mukavaa lauantaita!

~Hanna ja Mömpylä~

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Pöllöilyä


Tässä parina iltana ei ollut oikein tekemistä,
 joten pyörittelin kangas- ja nappivarastoja aikani kuluksi. 
Lopulta tilkuista ja napeista syntyi muutama pöllötyyny.




Ihanaa viikonloppua! 

~Hanna ja huuhkajat~

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Päivän kirppulöydöt


Kirpputori on katala paikka. 
Kun yrittää päästä tavaroistaan eroon, 
huomaa pian kantaneensa kotiin saman verran tavaraa tilalle.
Kävin aamulla järjestelemässä kirpparipöytääni, 
ja niin siinä tänäänkin kävi, 
että jotain pientä ihanaa tuli ostettua.


Kotiin lähti tällä kertaa köyhänhopeinen kynttilänjalka ja suloiset konjakinväriset ballerinat.
En ole aiemmin liiemmin välittänyt täysin kannattomista kengistä mutta nyt selkää parannellessa koroilla käveleminen on tavallistakin hirveämmän näköistä. 
Onneks löyty nämä niin on yhdet ihan säädyllisetkin kesäkengät.


Aurinkoisin terkuin:

~Hanna~

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Juhannus

Täällä on vietetty juhannusta varsin koleassa säässä.
Aurinko kyllä paistaa nätisti mutta tuuli on hyytävä.
Minskin kans tarettiin käydä pienellä lenkillä hakemassa juhannuskukat.
Muutoin on oleskeltu sisällä, luettu kirjoja ja ennen kaikkea syöty hyvin.




Halpiksella oli ihania hortensioita vain 4e!
Tuo valkoinen (vihreän ohella) on niin mun lemppari :)


Lenkiltä etsittiin metsäkurjenpolvia. 
Meillä on perinteisesti ollut niitä juhannuksena.
Nyt niitä ei kuitenkaan löytynyt (nyyh!),
joten tuotiin kotiin varpuja ja hiirenvirnaa.
Noh, mukavaa vaihtelua :)



Pöytään katettiin sinivalkoinen astiasto.
Tarjolla oli hyvää kassleria, lankkuperunoita ja salaattia.
Lidlistä saa aivan mahtavaa leipää, jota meillä tänäänkin oli.
...Ja sitten jälkkäriksi jäätelöä.



Lenkiltä nappasin mukaan myös 
muutaman niittyleinikin terassia piristämään


Vasta, koivushampoo ja pyyhkeet odottamassa saunojia.
Taidetaan tosin joutua saunomaan minskin kans kahestaan,
 ukko kun hälyteltiin töihin aikaaikaisemmin.  
Ehkä sitten huomenna yhdessä :)



Hyvää juhannusta kaikille! :)


~Hanna~