tiistai 31. joulukuuta 2013

Viimeistä viedään

Vuoden viimeinen päivitys.
Laitan tähän nyt viimeiset joulujutut tältä vuodelta.
Ensivuoden puolella sitten kaikkea muuta uutta.

Tässä meidän makkari jouluasussa. Kaikkia muita joulujuttuja tekee mieli karsia mutta tästä makuuhuoneen sisustuksesta pidän nyt niin paljon, että tämä saa olla tällaisena varmaan pitkälle kevättalveen.

Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Minun kamerallani ei nyt valitettavasti pysty parempaan tässä valaistuksessa :(

Vanhat puusukset, verhot, toiset kengät ja isompi matkalaukku ovat kirpparilöytöjä. Toiset kengät taas ovat A:n ensimmäiset kengät. Pikkulaukku kätkee sisäänsä cd-levyjä.
Jouluvalotkin löytyivät kirpparilta. Ne oikeastaan kruunasivat kokonaisuuden.


 


Tämä iso puukaappi tuli meille evakkoon anoppilasta. 
A:n pikkuveli saa sen mukaansa sitten kun tahtoo. 
Siihen asti se tuo lisää säilytystilaa meidän makkariin.


Minskin korikin on kirpparilöytö. 
Jouluksi haettiin mäyrikselle myös oma söpö kuusi ;)


Kuuseen löysin kirpparilta muutaman vanhan kynttilänpidikkeen. 
Eihän noita kynttilöitä uskalla polttaa mutta kivan näköisiä ne on polttamattakin. 
Onko kellään muuten aavistusta, miten nuo kynttilät on saatu aikoinaan pysymään oikeinpäin?
Nämä tahtovat olla vähän väliä nurinniskoin.


Kuten tuossa mainitsinkin, verhot ovat kirpparilöytöjä nekin. 
Toista piti vähän tuunata, kun oli liian kapea tähän tuoseen ikkunaan.


Tilasin syksyllä H&M:ltä neulekuvioiset pussilakanat. 
Aika kivat näin talviaikaan, ja mikä parasta; näissä on nepparit jalkopäässä!


Seinähylly sai talveksi koristeekseen köyhänhopeiset joulupallot ja hyasintteja.
Bauhausista kotiutin meille myös yhden jouluruusun <3





Meillä ei juuri ehditä juhlia vuoden vaihtumista, kun ollaan molemmat töissä. 
Toivotan kuitenkin teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta! :)

~♥:llä Hanna~

lauantai 28. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo ja ihana jouluyllätys

Tässä velipojan taidonnäyte;
Ensimmäinen piparkakkutalo. 
Aika suloinen siitä tuli.
J-A suunnitteli rakensi koko talon itse, 
ja minä osallistuin vain tekemällä taikinan.









Tätä ihaillaan nyt joulu ja loppiaisena taidetaan pitää yhdessä purkajaiset.


Velikulta muisti siskoaan myös paketilla.
Paketista paljastui uutta Clipperin teetä (appelsiini-kookos) , 
mustikkainen kasvonaamio ja ihana mustaherukka edt.
Oli kuulema valinnut ihan itse :)


Mukavaa illan jatkoa! :)

~Hanna~





Meidän joulu

Huh! Ompas edellisestä postauksesta aikaa. 
Aina on ollut joko liian pimeää kuvata tai sitten muka liian kiire.
Kaikenmoisia joulujuttuja on kuitenkin värkätty.
Tässä niistä muutamia:

Valoin edellisen vuoden kynttilänpätkät uudelleen kynttilöiksi. 
Näistä tuli mielestäni aika kivoja. 
Ja hyvin palavat :)




Pitihän sitä muutama piparikin leipoa tälle joululle. 
Ei niitä kyllä meistä kumpikaan syö 
mutta siitä ollaan molemmat samaa mieltä, 
että taikina on hyvää ;) 
Ja hyvä on toki myös tuoksu, 
joka paistamisesta tulee


Yksi tonttukin pääsi esille, vahtimaan keittiötä


Kuulin, ettei hyasintti tarvitse välttämättä multaa
 säilyäkseen hengissä joulun yli. 
Niinpä pesin sipulit ja asettelin sintit erilaisiin lasiastioihin.
Paljon parempi näin :)


Tässä jokunen paketti lähdössä pukinkonttiin


Joulukuusella oli ongelmia tänä jouluna. Se oli vähän paleltunut ja joka suuntaan kiero ja ruttuinen. Lisäksi se kaatuili niin usein, että lopulta se oli pakko köyttää narulla verhotankoon xD
Onko muilla moniongelmaisia kuusia?


Lehtikuusen oksat saivat koristeikseen piparkakkujen lisäksi pari söpöä lintua



Joulu meni mukavasti.
 Oltiin molemmat (ensimmäistä kertaa) koko joulu vapaalla. 
Aatto oltiin A:n kotona, joulupäivä minun kotiväen luona
 ja tapani perinteisellä vierailulla tuttavaperheessä. 

Tässä siis pieni kurkistus meidän jouluun. 
Koitan postailla huomenna lisää 
sillä vielä on pari joulujuttua 
mitkä ansaitsevat tulla postatuiksi.

Toivottavasti kaikilla teillä oli hyvä joulu!  :)

~Hanna~